Vuosi 2011

Vuoden vaihtumiseen ei ole enää pitkä aika. Tässä kohtaa uskaltaa jo ehkä tehdä tämän vuoden yhteenvedon, mitä kaikkea sitä ehtikään tapahtua. PALJON, onneksi enimmäkseen positiivisia asioita. :) Joulukin oli ja meni, tässä "hieman" myöhässä meidän kortti.



Ajatuksia ja muistoja vuodelta 2011:

Minä, joka en tykkää kirjoittaa. Ja alla jo kaksi pohtivaa tekstiä, mikä minua vaivaa? Välillä mietin, onko fiksua kirjoittaa nettiin ajatuksiaan kaikkien luettaviksi. Mutta toisaalta, näistä jutuista voisin puhua kenen kanssa tahansa, miksi en siis voisi kirjoittaa ajatuksia itselleni ylös omaan blogiini? Minusta on hauska lukea vanhoja kirjoituksia ja mietteitä ja nähdä mihin ne ovat johtaneet. Joten taas tulee tekstiä.... :)

Alkuvuodesta kisailtiin hissukseen. Kerättiin nollia ja samalla napattiin muutamia sertejä. Saatiin Neonin kanssa nollat kasaan arvokisoihin. Myös Java ja Calle keräsivät itselleen osallistumisoikeuden arvokisoihin. Kriisi nousi mahtavalla spurtilla kolmosiin ja teki törkyhienoja ratoja!

Kuva: Sary
Minimonsin Gale Warning "Calle"

Kuva: Jukka Pätynen
Minimonsin Shocking Crisis "Kriisi"

Hanin ja Shokin viimeiset pennut syntyivät maaliskuussa. Olen vieläkin hyvin hyvin kiitollinen kaikille tuesta, erityiskiitos Maijulle Hanin vahtimisesta synnytyspäivänä ja avusta pentujen kanssa. Tämä pentue oli tähänastisista kokemuksista rankin. Merlen coloboma oli isku vasten kasvoja, mutta onneksi nyt on asiat jo hyvin. Berra kävi silmäpeileuksessa toissaviikolla ja coloboma oli hyvin lievä eikä kuulemma haittaa mitenkään koiran elämää. Olen hyvin iloinen tästä uutisesta. :) Koko pentue on luonteeltaan todella hieno, kaikki ovat avoimia ja rohkeita. Trikeille olisi voinut tulla pari senttiä lisää korkeutta, mutta aina ei voi saada kaikkea. Ja kaikesta oppii jatkuvasti uutta. Jippu muutti pentueesta pisimmälle, Ouluun. Silti olen saanut jatkuvasti kuulla Jipun kuulumisia, kiitos Kirsille kaikesta yhteydenpidosta. Toivottavasti näemme helmikuussa. ;) Iso kiitos Maijulle, Kirsille ja Matille yhteistyöstä! :)

Maiju-hoitotäti ja pennut


Pentujen lähdettyä maailmalle jatkettiin järjestelmällistä treenausta Neonin kanssa. Keskityttiin lähinnä tekniikkaan ja esteiden vahvistamiseen. Kenraalikisat ennen SM-karkeloita rullasi tosi hyvin! Tehtiin tuplanolla ja fiilis oli huippuhyvä! Tän vuoden kohokohta tuloksellisesti oli SM-kisat Nastolassa. Lähdettiin Neonin kanssa ankkureina joukkuekisaan ja tehtiin nolla ja fiilis oli huikea. :) Oli niin itsensä ylittänyt fiilis. Joukkueelle napsahti SM-kultaa ja todettiin Maijun kanssa että tämä todellakin jo riittää, vaikka huomenna ei tulisikaan onnistumisia. Sunnuntain yksilöpuolella jatkettiin kuitenkin hyvällä fiiliksellä ja pidettiin nollalinjaa yllä. Hauska yksityiskohta SM-kisoista oli hyppyradan tsemppaus. Muistan vieläkin miten mulla oli "asennevamma" hyppyrataa kohtaan. Se ei tuntunut yhtään omalta, pelkäsin että kaadun renkaan jälkeisessä valssissa, mua oksetti ja heikotti ja JÄNNITTI! "Odotuskarsinassa" satuin vilkaisemaan radan reunalle, jossa Iina ja Iinan vanhemmat odottivat mun ja Neonin suoritusta. Siinä kohtaa mietin, että jumakeuta, jos mun "ei koirapuolen" kaveri tulee Helsingistä asti vanhempiensa kanssa katsomaan kisoja, niin mä en todellakaan meinaa kaatua renkaan jälkeen ja tehdä itsestäni idioottia. Jotenkin tolla ajatuksella sain itselleni ihan mahtavan tsempin päälle. Ootteko te koskaan analysoineet, millä mielikuvilla saatte hyvän kisafiiliksen? Itse pyrin hakemaan fiilistä sillä, että haluan tehdä just Neonin kanssa ja että me tiimiä yritämme parhaamme. En mieti yleensä yleisöä, vaan pelkästään meitä. Mutta tuo SM hyppyradan lopullinen potku tuli vähän erilaisella tavalla. :) Finaaliradalle valmistautuminen oli hyppyrataa helpompaa. Oli tosi hyvä, että lähdettiin Neonin kanssa sijalta viisi. Tiesin, että nyt pitää mennä täysillä. Mä annoin kyllä finaaliradalle kaikkeni. Oli makeeta, kun sai vaan juosta, eikä varmistella turhia. :) Ekaa kertaa ikinä onnistuin tekemään kolme rataa putkeen nollalla tiukassa paikassa. Se fiilis koko kisaviikonlopun jälkeen... Musta tuntui, että olin saavuttanut enemmän kuin koskaan ennen, ylittänyt täysin itseni ja kaiken kruunasi vielä ystävien onnistuminen. Oltiin Maijun kanssa palkintopallilla sekä yksilöissä että joukkueessa. Aivan huikeeta. :)

Maijun kanssa grillailemassa viikkoa ennen SM-kisoja :)

SM-kisojen jälkeen takki oli aivan tyhjä. Mä oli ihan rikki koko seuraavan viikon, sen verran henkisesti rankka oli tuo viikonloppu. Oli suht vaikeaa palata takaisin treenaamaan, tuntui, että olisi pitänyt pitää taukoa muutama viikko. Mutta karsinnat painoi jo kovasti päälle siinä vaiheessa. SM jälkeen tehtiin aika huonoja ratoja kisoissa, vähän oli taas hakemista. Mutta karsintaviikonloppu oli huikea ja kuten jo mainitsin tuossa motivaatio-tekstissä, karsinnoissa tein yhden mun kisahistorian hienoimmista radoista, lauantain hyppärillä. Mieli oli koko radan ajan kirkas, tiesin tasan tarkkaan mitä teen, en lähtenyt soveltamaan ja fiilis oli huikea. Samaisissa kisoissa, sunnuntaina, tein aivan järkyttäviä ratoja. Jännitys ja epävarmuus puski taas esiin. Mutta mä olin jo äärettömän tyytyväinen kaikkeen siihen asti, joten epäonnistuminen ei tuntunut yhtään pahalta. Mulla oli todella hyvä fiilis ja olin ÄÄRETTÖMÄN onnellinen Caron ja Kertun puolesta, kun he nappasivat kolmannen kerran maajoukkuepaikan. Taas itkettiin. :) Caro on huikea kisaaja maailman parhaimmalla asenteella. En voi kuin ihailla!!

Kaiken kisarubman jälkeen vietin pari viikkoa kesälomasta ilman aksaa. Näin kavereita, lepäilin ja mökkeilin. Kesän aikana Caro tuli käymään Helsingissä Callen kanssa, vietettiin niin mahtavat päivät mun luona, iso kiitos vielä Carolle! Mä olen saanut ihan mielettömän paljon ajateltavaa kisapsyykkaukseen Carolta. Oon aina ihaillut sitä, miten kylmähermoisesti Caro lähtee kisoihin myös tiukassa paikassa. Olen aina miettinyt, miten joku voi pystyä siihen. Olen saanut ihan mielettömän paljon ajateltavaa ja olen todella kiitollinen kaikista vinkeistä ja ajatuksista. Caron vierailun jälkeen ajettiin yhdessä Tornioon ja jatkoin siitä Haaparannan yli Ruotsin puolelle kouluttamaan. Oli muuten ihan huikea reissu! Kouluttaminen ja tuttujen näkeminen oli koko reissun kohokohta, mutta samalta matkalta tarttui mukaan myös ruotsin agiserti. :) Kisapaikalla oli mahtavaa jutella uusien ihmisten kanssa ja kaikki olivat todella kiinnostuneita Suomen kisasäännöistä, Neonista, karsintajärjestelmästä yms yms. Kisojen jälkeen ajoin elämäni hulluimman matkan. Lähdin ajamaan lauantaina kl. 20.30 ja ajomatkaa kotiin oli 14h. Nukuin matkalla alle 2h ja sit jatkettiin. HULLUN hommaa, mutta kaikki oli sen arvoista. Ensi vuonna uudestaan. :)

Caron kanssa heinäkuussa

Vuoden viimeiset isommat kisat olivat piirimestaruudet Ojangossa. Nepparin kanssa PIIRM kultaa, Javalle PIIRM hopeaa. Ja fiilis taas huikea. :) En voisi olla ylpeämpi, sekä Nepparista, että Maijusta & Javasta. Olen seurannut Javan kehitystä näiden kuuden vuoden aikana. Maijulla ei ole ollut helpoin koira, pieni sukkula on pistänyt ohjaajan välillä hyvinkin koville. Mutta aina olen nähnyt ja tiennyt, että niistä tulee vielä jokupäivä jotain. Ja nyt palaset ovat todellakin loksahtaneet kohdilleen. :) Java saavutti SM & PIIRM hopean lisäksi myös avo SM kultaa Lappeenrannan agirodussa. Aivan huikean hienoa! Javan lisäksi myös Calle ja Kriisi ovat tehneet huikeita ratoja ja tuloksia, mieletöntä. :`) En voi olla mainitsematta Callen triplanollavoittoa marraskuun lopulla. Triplanollavoitto, ei voi kun sanoa VAU! :)

Kuva: Irene Vinha
FIN AVA, AVA-H Minimonsin Downpour "Java"


Syksyllä ollaan kisailtu epäsäännöllisen säännöllisesti ja treenattu. Nepparilla on nollat kasassa ensi vuotta varten, mutta PALJON on vielä tekemistä. Nyt ollaan onneksi ansaitulla levolla, ensi vuonna jatketaan sitten taas uudella innolla. :)

Olen todennut, että niin tärkeää kun agility ja koirat minulle ovatkin, tarvitsen myös jotain vastapainoa harrastamiselle. On ihanaa päästä välillä kavereiden kanssa leffailemaan, syömään tai vaikka viettämään mökkiviikonloppua. Hyvin usein joudun jättämään juhlia ja reissuja väliin kisojen ja treenien takia, mutta silti he pyytävät minua aina mukaan, tuhannet kiitokset siitä. Harrastus ja koirat elämäntapana ei tarkoita sitä, että kaikki muu pitää jätää sivuun. Kaikessa se tasapaino, eikö totta? :) Iso kiitos kaikille ystäville kuluneesta vuodesta ja siitä, että pidätte mut liikkeellä! <3

Sushi-ilta Iinalla ja Ronilla

Millan kanssa synttäreitä viettämässä

Ensimmäistä kertaa ikinä ystäväni koiraharrastuksen ulkopuolelta osoitti kiinnostustaan lajia kohtaan. Siis ihan oikeaa kiinnostusta. :) Iina on treenannut Hanilla aktiivisemmin elokuusta lähtien ja vitsi miten nopeaa kehitystä on tapahtunut. En edes kehtaa katsoa omia alkuajan rävellyksiä, sen verran eri sarjassa painimme Iinan kanssa. Iinan ensi vuoden kisalisenssikin on jo hankittu, katsotaan koska pari pääsee starttaamaan ensimmäisen kerran! Kovin kovin jännää ja kivaa. :) Kiitos Inkki-pinkki kaikesta! :)

Iina ja Hani


Iina pääsi ohjaamaan myös Moonaa. Voin kertoa, ettei Moona todellakaan ole helppo vietävä, jo ylipäätään saada se lähtemään "vieraan" matkaan. Iina vei Moonaa hienosti! :)


Minimonsin miehet saivat kuluneen vuoden aikana myös jälkikasvua. :) Kriisi sai yhden tyttöpennun ja Neon pojan + tytön. Todella hauska nähdä oman linjan jatkumista, näitä lapsia tulemme seuraamaan myös jatkossa. :)

Kuva: Laura Uuksulainen
Neonin lapsoset, poika ja tyttö :)

Ai niin, huonoja uutisia kaikille nököhammas-klubilaisille!! :( Hanihan on tunnettu valtavista etuhampaistaan, mutta niitä ei enää ole :( Hanilta poistettiin hammaskivet ja heiluvat hampaat poistettiin samalla kertaa. Ja nököhampaat lähtivät... Onneksi meillä on kuvamuistoja, niille saa nauraa joka kerta! Voipi olla, että jatkossa Hanista saadaan järkevämpää kuvamateriaalia.

Nököhampaita

Tämän vuoden aikana olemme treenanneet monen todella lahjakkaan kouluttajan johdolla. Iso kiitos ja kumarrus kaikille ihmisille, jotka ovat auttaneet meitä. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin meidän vakiokoutsille Sarille. En voi kylliksi kiittää kaikesta tsempistä, energiasta, neuvoista ja luotosta myös niinä hetkinä kun ei itse luota omaan tekemiseen. On mahtavaa, että koulutuksen lisäksi saa myös purkaa ajatuksiaan jollekin!
Muistan mun ja Moonan SM-kisat vuodelta 2008. En silloin vielä tuntenut Saria, mutta mulle jäi niin älyttömän hyvä fiilis kun Sari tuli tsemppaamaan meitä ennen finaalirataa. Jännä, miten yksi pieni lause voi jäädä niin hyvin mieleen. Kiitos Sari kaikesta, oot huippu! <3

Kuva: Maiju Korhonen
Pikku Wiipus ja Neppari talvella 2011


Tämän vuoden aikana olen kouluttanut enemmän kuin koskaan. Nyt vasta ymmärrän, mitä ihmiset ovat tarkoittaneet sillä, että kouluttamalla oppii myös itse. Se on niin totta. Mitä oivalluksia, ideoita ja intoa voikaan saada kun kouluttaa! Odotan edelleen kovasti tammikuun treenejä, jotta pääsen viimein Neonin kanssa kokeilemaan mm. Raution Jaanan ja Iisan kehittämää tuplapersjättöä yhdessä hyppypyörityksessä. Ja se fiilis, mikä itselleen tulee, kun näkee muiden oivalluksia, iloa ja kehitystä. Olen todella kiitollinen koulutettavilleni mahtavasta yhteishengestä ja tsempistä, se antaa ihan älyttömäsi myös kouluttajalle. Ensi vuonna jatketaan yhtä hyvällä fiiliksellä!

ATD:n keskiviikon ryhmä muisti minua jouluna tällaisella <3
Iso kiitos kaikille ystäville, kasvattien omistajille, kisakamuille ja tsemppaajille mahtavasta vuodesta. Toivon koko sydämestäni teille kaikille huikean hienoa uutta vuotta 2012!

Neonin kisavuosi 2011:

- 17 nollaa
- 2 x A-SERT
- 2 x H-SERT
- Ruotsin A-SERT
- SM joukkuekultaa
- SM yksilökultaa
- PIIRM yksilökultaa
- Paikka Top Teamissa

Tossapa tuo tiivistettynä. Tavoitteita ensi vuodelle? Jos Nepparista tulisi valio ensi vuoden aikana ni olisi mahtavaa! :) Muuten mennään ja kisataan ja katsotaan mihin se riittää!

<3